Ubud
Matkamme siis alkoi Ubudista, jonne matkasimme taksilla Seminyakista. Maari ja Markus odottelivat meitä jo siellä ja paikan päällä jakaannuimme etsimään majotusta. Päädyimme ottamaan ekaksi yöksi majotuksen aivan Monkey Forestin kupeesta. Lauantaina kävimme vain syömässä ja lähdimme tutustumaan paikkoihin, kunnes rankkasade ja ukkosmyrsky yllätti meidät ja oli pakko lähteä tarpomaan takaisin hotellille. Ite en oo ikinä ennen nähny tollasta ukkosmyrskyä, salamat valaisi taivaan ja jyrinä oli hirvee! Ja vettä tuli niin, että kadut lainehti sääriin asti. Ekana yönä Ubudissa tuli myös tutustuttua kovaäänisiiin gekkoihin ja sammakoihin, jotka ei meinannu antaa meidän nukkua. Ei uskoisi, että niin pienistä eläimistä tulee niin kova ääni.
Sunnuntaiaamuna suunnattiin aamupalan jälkeen Monkey Forestiin, jonka apinoita olimme jo hotellin pihoilla nähneet. Monkey Forestiin maksoi sisälle 20 000 rupiaa ja jo lippuluukulla eka apina hyökkäsi Markuksen kimppuun ja etti taskuista ruokaa. Vähän hirvitti, että mitähän tästä reissusta tulee. Apinoita oli paljon ja maisemat oli hienoja, vähän varuillaan sai olla, ettei apinat hyökänny päälle. Mirka yhden apinan hyökkäyksen saikin kokea. :D Markuskin muutti nopeasti mielensä apinoiden syöttämisen suhteen, kun näki kuinka apinat hyökkäsi banaaneja myyvän naisen kimppuun... Forest kierrettiin ympäri ämpäri ja sitten suunnattiin hotellille hakemaan kamat ja siirryttiin seuraavaan majotukseen vähän kauemmas Ubudin keskustasta. Saatiin majotus halvalla kun ängettiin kaikki kuus kahen hengen huoneeseen. Arpa ratkaisi, ketä neljä saivat nukkua lattialla ja ketkä kaksi onnekasta saivat hienon parisängyn.
Pienen lepäilyn ja miljoonan kamalan uimahyppykuvan jälkeen vuokrattiin hotellilta yks skootteri lisää ja lähdettiin ettimään Elephant Cave -nimistä temppeliä. Kakspäällä meneminen pienillä, jyrkillä ja mutkaisilla teillä oli aika pelottavaa välillä, mutta hengissä selvittiin ja Elephant Cavekin löytyi. Sisään maksoi 15 000 rupiaa ja saatiin tyylikkäät sarongit lainaan, koska temppeleissä täytyy olla sopivat vaatteet. Itse Elephant Cave ei kovin kummoinen ollut, mutta sieltä päädyttiin ja vähän eksyttiin vahingossa viidakkoon. Lähdettiin vaan seuraamaan jotain polkua ja yhtäkkiä huomattiin olevamme keskellä viidakkoo, eikä muita ihmisiä näy missään. Aika hauska ja hikinen kokemus oli, ja maisemat jälleen kerran upeat, kun alhaalla virtasi joki ja kasvillisuutta oli vaikka minkämoista. Lopulta löydettiin viidakosta johonkin pieneen kylään, missä kysyttiin paikalliselta vitsikkäältä pojalta neuvoa pois. Löydettiin siis takasin Elephant Cavelle ja lähdettiin jatkamaan matkaa ja metsästämään syömistä. Sunnuntai-iltana mentiinkin aikaisin nukkumaan ja maanantaina jatkettiin matkaa seuraavaan etappiin.
Ubudista Lake Baturille
Ubudista tingattiin itsellemme kyyti Lake Baturille. Saatiin tosi kiva kuski, joka vei meitä tosi hienoihin paikkoihin matkan varrella. Ekaks pysähdyttiin ihailemaan Rice Terraceja, jotka oli kyl mielettömät! Siitä sitten jatkettiin Kopi Plantationille, missä saimme nähä, kuinka sitä kuuluisaa maailman kalleinta kahvia valmistetaan. Sivettikissoille syötetään kahvipapuja, jotka ne sitten ulostaa ja ulostetut pavut kerätään ja pitkän prosessin jälkeen niistä tulee kahvia. Päästiin kyseistä kahvia maistamaankin ja oli kyllä parempaa kuin tavallinen kahvi. Ja ollaanpahan nyt sitten juotu kissankakkaa. Saatiin maistella myös muita herkullisia kahveja ja teitä. Oli kyllä herkullisia! Ja maistettiin myös ehkä maailman herkullisinta suklaata, jota oli myös pakko ostaa mukaan, vaikka levy maksoi 95 000 rupiaa (reilu 8 euroa). Mutta oli se vaan hyvää, ja 100% suklaapapua.
Rice Terracien ja Kopi Plantationin jälkeen oltiin kaikki ihan huumassa upeista maisemista ja herkullisista mauista. Matka kuitenkin jatkui kohti temppeli Gunung Kawia. Saatiin kävellä joku 200 rappusta ensin alas, sitten alkoi satamaan ja märkinä saatiin kävellä rappuset takas ylös. Temppeli oli kyllä ihan hieno ja muita turisteja ei juurikaan näkynyt. Meidän kuski ois vieny meidät vielä toiseenkin temppeliin, mutta todettiin, että ollaan nähty tarpeeks temppeleitä ja jatkettiin suoraan Lake Baturille.
Lake Batur
Maari ja Markus oli jo saapunu ennen meitä Lake Baturille ja hankkineet majotuksenkin valmiiksi. Lake Batur oli aika mystinen paikka ja mystisemmän siitä teki viileä ja pilvinen sää, se että muita turisteja ei näkynyt ja kadut oli muutenkin aika tyhjät. Alettiin kyselemään opasta Mount Baturin kiipeämisreissulle tiistaiaamuksi. Saatiin peräämme hieman hämärän ja epäilyttävän näkönen tyyppi, joka vaan seuraili meitä ja yritti saada meitä ostamaan vuorireissun itseltään. Sen verran pelottavan olonen jamppa oli, että otettiin hotellilta kyydit ja oppaat reissulle.
Tiistaiaamuyöllä oli sitten herätys 3.30 ja pienen aamupalan jälkeen lähdettiin autolla Mount Baturin lähistölle, josta patikointi sitten saattoi alkaa. Voin kertoa, että varvassandaaleissa ei kannata lähteä vuoria valloittamaan, on meinaan aika pitkä ja kivinen tie. Saatiin kaks opasta meille kaikille kaheksalle ja joka toiselle taskulampun, koska oli ihan pilkkopimeetä. Sitten vaan lähettiin kävelemään. Aika pitkään käveltiin ihan tasasella maalla ja ehdinkin jo nuolasta, että näinkö helppoa maasto on. No, kun vuori lähestyi niin tietty myös polku kapeni ja jyrkkeni ja muuttui kivisemmäksi. Innoikkammat (ja parempikuntosemmat) lähti keulimaan toisen oppaan kanssa ja me toiset edettiin vähän hitaammin toisen oppaan kanssa. Ikinä ei oo korkeenpaikan kammoo ollut, mutta tuolla se ei ollut kaukana, ettei olis iskeny. Olin kiitollinen siitä, että oli pimeetä, nii ei nähny kuinka jyrkkiä pudotuksia ympärillä on. Tuntu, että välillä mentiin ihan pystysuoraa seinämää pitkin. Väsyneinä ja hikisinä kuitenkin päästiin huipulle vähän ennen kuutta. Hyvin ehdittiin siis ennen auringonnousua, mikä ei kyllä valitettavasti ollu kummonen noin pilvisellä säällä. Mutta maisemat oli silti upeet! Oppaat kokkaili meille banaanileivät ja munat ja syötyämme lähettiin painamaan alaspäin. Aluks meinas vähän jännittää, miten päästään hengissä alas, mutta ei se ollutkaan nii kauheeta, itseasiassa paljon rennompaa kun ylös meneminen. Sandaalit vaan meinas välillä vähän lipsua ja lopulta toinen mun sandaaleista hajos... Hetken aikaa kävelin ilman kenkää, kunnes ihana oppaamme tarjos oman lenkkarinsa mulle, pikkasen hävetti... No, kaikki päästiin kuitenkin alas turvassa ja oltiin jälleen kerran huumassa upeesta reissusta.
Oltiin takas hotellilla kasin jälkeen ja osa meni suoraan nukkumaan ja osa aamupalalle. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen suurin osa meistä lähti läheiseen Trunyanin kylään, missä ihmiset ei hautaa kuolleita ollenkaan, vaan ne viedään veneellä kylästä vähän matkaa eteenpäin ja laitetaan ison puun alle pieniin kotamaisiin häkkeihin. Taru kertoo, että puussa on jotain, mikä estää ruumiita haisemasta. Ja ei siellä kyllä haissutkaan. Pääkalloja oli laitettu hienosti riviin ja parit ruumiitkin nähtiin. Kuulostaa ehkä karmivalta, mutta paikka oli jotenkin tosi rauhallinen ja ihanalla paikalla. Ei yhtään hullumpi tapa. Lonely Planet -opaskirja neuvoi useasti olemaan menemättä kylään (mikä tietty herätti meidän kiinnostusta entisestään), mutta ei ymmärretty miks. Paikka oli pieni ja rauhallinen 500 asukkaan kyläpahanen, ja ihmiset yhtä mukavia ja iloisia kuin kaikkialla muuallakin. Pahin pelko oli tietty se, että kyläläiset ei siedä turisteja ollenkaan, mutta onneksi niin ei ollut. Ennen kylään pääsi vain veneellä, mutta nyt sinne on menny myös tie noin viiden vuoden ajan. Varmaan on kyläläistenkin elämä muuttunut aika paljon, kun eivät tien tulon jälkeen ole olleet enää niin eristyksissä.
Lovina Beach
Baturilta jatkettiin sitten Lovinaan tiistai-iltapäivällä. Matka oli aika mielenkiintonen, koska piti mennä pieniä ja mutkasia vuoristoteitä. Välillä oli niin sumustakin, ettei nähny monta metriä eteenpäin. Turvallisesti kuitenkin päästiin Lovinaan ja majotuttiin Padang Lovina -nimiseen hotelliin. Lovinassa lähinnä hengailtiin ja osa innostui vähän juhlimaankin tiistai-iltana. Maari, Markus, Jonna ja mä innostuttiin lähtemään keskiviikkoaamuna sukeltamaan, joten illalla ei voinut humputella. Kaheksalta aamulla tuli kyyti hakemaan meitä hotellilta ja ensin mentiin sukellusfirman toimistolle hakemaan sukelluskamat meille. Kun kaikki pelit ja vehkeet oli saatu, matka alkoi kohti kansallispuistoa. Lovinasta ajettiin noin tunti ensin rantaa pitkin ja sitten veneellä vielä puolisen tuntia sukelluspaikalle kansallispuiston kupeeseen. Meidän veneessä oli vain me neljä menossa sukeltamaan, sekä ranskalainen pariskunta, jotka meni snorklaamaan. Ja tietty meidän kiva sukellusope. Pelipaikalle kun päästiin, niin mehän oltiin heti innokkaana laittamassa jo kamoja niskaan, kun ope vähän rauhotteli ja sano, että käydään eka teoriaa läpi :D No eipä siinä teoriassa kauaa kestänyt, vähän kuivaharjoteltiin hengittämistä ja putsattiin kamat. Sekä käytiin erilaisia käsimerkkejä läpi, mitä sitten veden alla käytettiin. Siitä sitten vuorotellen kamat niskaan ja selkä edellä veteen. Yllättäen meinasin aluks olla vähän paniikissa kun ei hengittäminen sujunut ja kysyin kaikki maailman tyhmät kysymykset (mm. onko nää kuplat normaaleja, open vastaus: joo, se on sun uloshengitysilmaa :D). Hetki kun harjoteltiin niin hengittäminen alkoi veden alla sujumaan (yllättävän vaikeeta, koska automaattisesti alkaa pidättää hengitystä, vaikka suun kautta pitäis hengittää). Eka sukellus oli aika lyhyt ja harjottelua, ja sen jälkeen ajettiin rantaan, vähän aikaa chillailtiin ja sitten lähettiin toisen kerran sukeltamaan. Ekalla kerralla käytiin noin kuudessa metrissä, ja tokalla kerralla päästiin melkein kymmeneen metriin. Ja että oliko siistiä!? Alussa meni taas aikansa, että tottui hengittämiseen ja tekniikkaan, mutta sitten kun näin ne korallit ja kalat! Kyllä unohtu kaikki muu ympäriltä ja hengittäminen tuli ihan refleksinä taas. Vesi oli aika sameeta sadekauden takia, joten aina piti vilkuilla, että missäs se ope menee, ettei hukkaa sitä. Mutta oli kyllä niin upeet näkymät. Ja aika meni yllättäen kuin siivillä, joten pian pitikin nousta takas pintaan. Olin niin huumassa! Pakko varmaan lähteä suorittamaan sitä sukelluskorttia... Tekis jos mieli päästä uudestaan veden alle! Ja kuka uskoisi, että sukeltaessakin palaa, jäi muuten tyylikkäät rajat lyhythihaisesta ja -lahkeisesta märkäpuvusta :D
Päästiin takaisin Lovinaan noin neljän aikaan iltapäivällä ja soitettiin koko porukka taas kasaan. Muut olivat lähinnä krapuloineet ja hengailleet Lovinassa. Loppuilta sitten syötiin ja juotiin ja hengailtiin, ja mentiin väsyneinä nukkumaan. Torstaina lähtikin sitten kyyti aamupäivällä kohti kotia. Poikettiin vielä Holy Springin ja Waterfallin kautta. Holy Spring oli täynnä paikallisia (torstai oli lomapäivä), joten ei menty uimaan. Vesiputouksella oli rauhallisempaa ja oli tosi upean näköistä. Sitten jatkettiin matkaa vuoristoja pitkin, ja voi että niitä maisemia taas kerran! Käytiin tosi korkealla ja tiet oli taas kerran mutkasia ja jyrkkiä. Ja ruuhka oli aika kova, koska torstai oli tosiaan vapaapäivä paikallisilla. Lopulta noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen päästiin takas kotiin, väsyneinä mutta onnellisina.
Oli kyllä mahtava reissu ja saatiin hyviä ideoita, mihin kaikkialle tänne tulevia vieraita vois viedä. :) Nyt vietetään varmaan aika rauhallinen viikonloppu ja maanantaina pitää palata koulun penkille ja alkuviikosta pitäisi lähteä ostamaan ja tinkimään indonesiaksi itsellemme balilaiset puvut, saa nähä miten käy.... :D
Lisätään kuvakansioon lisää reissukuvia kunhan tää netti toimii kerrallaan niin kauan, että se on mahdollista...
huhhuh...
VastaaPoista