25v. partyt potenssiin 3

Sanasten arkku on ollu vähän hukassa synttäreitten jälkeen, vaikka kovasti teki mieli jakaa kaikille, että kuinka siistit yllärisynttäribileet meijän villaperhe oli järkänny mulle!! :) Vähän pitää nytki kelata vielä, että mitäs kaikkee viime torstain ja sunnuntain väliin on mahtunu.

Tosiaan täytin torstaina 25v (ikä muutettu), ja en mitään ihmeellisiä pippaloita meinannu pitää. Aattelin että mennään sitte perjantaina ulos ja juhlistetaan ikääntymistä. Ja kuten Anne tossa jo viime postauksessa kertokin, niin Annen porukat oli Balilla torstaina vikaa iltaa  ja lähettiin syömään yhessä. Anski jotain vähän meikkas siinä kotosalla, ja kysyin et pitäskö ittekki vähän laittautuu oikee (muutoin ei täällä tuu oikee meikkiä käytettyä). Heitin siinä sitte ripsarit naamaan ja lähettiin safkaamaan. Ruoat oli nannaa ja saipa anski huijattua mut ottamaan jälkkärikskin toisen drinksun. Mitään en aavistanu koko illan aikana, vaikka tytöillä ja anskilla oli kovat tekstailutkin käynnissä samalla, ja anne vaan vedätti mua kokoajan. Käytiin kaupoilla ja palailtiin sitte villalle. Pihassa olin vähän ihmeissäni, ku huomasin jenkkipoikien skobat. ”Noi on kyl ihan niitten kypärien näköset.” Silti Anne sai taas huijattua, että ei ne niitten oo, vaan vuokraisännän kavereitten. Joopajoo, mutta täydestä meni. Seuraavaks ihmettelin, että miks meijän kämpästä on valot pois, mut ”kaikki o varmaa ylhääl tai jossai muual”. Jea rait hei. Kuinka blondi sitä voikaan olla, ja helposti vedätettävissä?

Tajusin kaiken, kun avattiin ovi ja näin pimeyden keskellä punasen valon. Kameranvalo! Jäädyin ihan täysin ovelle, ja valot näpsästiin päälle ja tuli yllärihappybirthdayonnee-huudot! =D Kaikki oli pukeutunu inkkareiks, oli sotamaalaukset ja sulat! Seuraavas hetkes mulla oli kädessä lasi jotain punasta juomaa, villalaisilta synttärilahja ja kortti, ja halauksia tuli. Lahjapaketista ilmesty surffikirja (jota myöski olin katteltu samaisena päivän kaupassa tyttöjen kaa...) ja korttiin oli runoiltu kaunein ja julkaisukelvoton runo. Paikalla oli kaikkia muita ihania vaihtareita, joita en todellakaan odottanu näkeväni tullessa kotiin. =D Seuraavaks mullekin tehtiin inkkarimaalaukset ja –kampaus (kiitos Lotta :) ), ja bileet oli käynnissä! Porukkaa tuli lisää ja oli ihan sairaan hauska ilta. Eipä tarttenu Eikonissakaan maksaa juomista mtn, kun paikalliset sano tiskille et tytsyl on synttärit ja ilmaset drinksut virtas. :) Jatkoista ei tartte sanoo mtn muuta, ku että meijän villan iskä ui skobakypärä päässä uima-altaassa, ni eiköhän se kerro tarpeeks.

Team Jenkit ja Team Finland

Perjantaipäivä hengailtiin villan poolilla, ja just kun väsymys meinas painaa uudestaan, ni eiköhän Anne ja Soila heilahtanu paikalle Arak-pullon kanssa, ja synttärit jatku siitä sitte perjantainakin... Eikä hauska siihen loppunu. Lauantaina hengailtiin uusien tuttavuuksien kanssa ja kierreltiin Seminyakin mestoja, eli tän meijän villan lähellä. Potato Head on ihan ehdoton paikka, missä jokasen tulis käydä! Ei sellasta rakennusta voi ees oikeen kuvailla; seinät on pelkkää ikkunaa ja sisäpuolelle astuessas tajuutkin olevas rannalla kirkkaan tähtitaivaan alla. Mestan pooli on ihan rantsussa, ja voit siinä kattella aaltoja ja harmitella mikset oo päässy surffaa pitkään aikaan alkuviikon koulun ja loppuviikon juhlimisen takia. Lauantai oli yhtä uimista ja menin sitte puolimärissä vaatteissa Kutallekin, mutta ei sillä oo mitään väliä täällä. Olin myös koko illan selvinpäin ja aamuun asti jaksettiin juhlia, ja on sanomattakin selvää, että oli kivaa.

Yhtä hehkutusta tuntu olevan synttärijuhlat, eikä ne tuntunu myöskään loppuvan ikinä. Ihan parasta oli, ja siitä voikin sitte päätellä, millä innolla ja tarmolla mentiin tänään aamulla taas kouluun. =P

Sain kaikkee muutakin mukavaa synttärilahjaks, ja juhlat oli sellaset mitä ei ihan joka vuos järkätä, eli suunnileen ikimuistosen hauska viikonloppu kokonaisuudessaan. :) Neljännesvuosisata takana ja tukka edessä.

Vieraita

Tästä se sitten alkoi. Ekat vieraat tuli ja meni ja tästä lähin on joku kylässä parin viikon välein. Äiti ja isä tuli tänne ystävänpäivänä ja lähti viime torstaina. Aika meni jälleen kerran tosi nopeesti ja aika paljon ne kyllä ehti näkemäänkin. Tai ainakin parhaani mukaan koitin järjestää viihdykettä ja esitellä paikkoja :) Nusa Lembonganin viikonloppureissun takia sai äiti ja isä tosin pärjätä pari päivää ilman mua, mutta ilmeisesti olivat tekemistä keksineet.

Käytiin pari pakollista temppelivierailua, Uluwatun ja Tanah Lotin temppeleissä. Tosin kummassakaan ei itse temppelissä ollut mitään ihmeellistä, vaan paikat missä ne sijaitsi. Tosi kauniit maisemat, etenkin Uluwatussa. Tanah Lotiin mentiin katsomaan auringonlaskua, mikä ei kyllä pilvisyyden takia ollut kummoinen. Käytiin myös Ubudissa pyörähtämässä sekä Rice Terraceilla ja Kopi plantationilla. Itselle siis jo tutut paikat, mutta olihan ne pakko vanhemmillekin näyttää. Kutan aluekin piti tietysti esitellä (pääsin muuten itekkin käymään siellä ekaa kertaa päiväsaikaan). Ja tietysti kämppikset ja villa tuli esiteltyä ja meidän huudit. Ja lehmät!

Vikana päivänä käytiin viel snorklaamassa Blue Lagoonilla, oli tosi hienoo, niin paljon ihania värikkäitä kaloja ja koralleja! Isälle tosin tuli sillä reissulla vähän huono olo, mutta kyllä se tais helpottaa ennen lentokoneeseen lähtemistä. Illalla mentiin vielä syömään yhdessä lähdön ja Mirkan synttäreiden kunniaksi. Ja sainpahan hyvän tekosyyn viedä Mirka pois villalta, koska sillä aikaa muut järjesti ylläribileet kuntoon ja vieraat saapu paikalle. Meinas tosin iskee hätä, kun syötiin liian nopeesti ja Mirkaa ei kiinnostanut lähtee lentokentälle saattaan äitii ja isää:D No, ei tarvinnu paljoo suostutella, että jäätiin vielä vähän shoppailemaan. Ylläri onnistu täydellisesti, tosin vähän Mirka ihmetteli skoottereiden määrää meidän pihassa ja sitä että sisällä oli ihan pimeetä. Lennosta siinä sit selitin et varmaa on vuokraisännällä vieraita ja blaablaa:D Ihan kotiovella Mirka vasta alko aavistamaan jotain, sisään ku astuttii nii valot ja musat laitettii päälle ja bileet alko!

Ja oli kyllä niin mahtavat bileet! Teemana oli inkkari ja siinä sitten piirreltii kaikille sotamaalauksia ja laitettiin tukat. Ja ihanaa, että meidän aussiystävät Kendall ja Brodie tuli viettää viimestä iltaansa täällä meidän kaa! Ihan loistotyyppejä, tulee ikävä. Mut onneks ollaan jo melkein ostettu ne lennot Perthiin, et päästään morjestaa niitä ja näkemään kenguruita! Ja bileet jatku vielä perjantainaki ku meil oli pool partyt ja juotii arakkia! Ja tavattiin suomalainen Esa, joka asuu ihan meidän lähellä kavereittensa kaa ja ne kutsu meidät tänään juhliin niitten luo, että saa nähä mitä tässä vielä tapahtuu...

ps. Ihanaa, Kati ja Martina tulee reilun viikon päästä jee!

Nusa Lembongan 17.-19.2.

Perjantai

Lähettiin AE-porukan kanssa pienelle lomalle Balin kaakkoiskyljessä olevalle Nusa Lembonganin saarelle. Matka starttasi perjantaiaamuna kymmenen aikoihin pienellä speed boatilla, johon juuri kaikki noin 26 meistä mahtui. Matka kesti noin puoli tuntia ja edessämme aukeni upeat maisemat kun lähestyimme saarta (tai saaria, Lembonganin vieressä on vielä pieni Nusa Ceningan ja iso Nusa Penidan). Majapaikkamme väki oli meitä innokkaana vastassa ja päästiin heti ekana arpomaan huoneita itsellemme. Kaikki löysivät paikkansa ja ruokailun jälkeen lähdimme snorklaamaan.

Snorklaamassa käytiin kahdessa eri paikassa, ensin ajettiin toisen saaren kylkeen (epäilemme että se oli Penidan), jossa juttu ei kyllä kovin vahvasti lähtenyt käyntiin. Paikassa oli tosi kova virtaus ja saman tien kun hyppäs veteen niin lähti menemään aikamoista vauhtia. Eipähän tarvinnu itse potkia, mutta ei siinä kovin rauhassa kaloja tai koralleja katteltu. Aika nopeasti vaihettiinkin toiseen paikkaan, missä oli vaan pieni virtaus ja pääsi ihailemaan rauhassa upeita merenalaisia maisemia.

Lopulta viimeisetkin malttoivat nousta vedestä ja jatkettiin takaisin rantaan, jossa olikin vuorossa taas syömistä ja peseytymistä ennen bileiden alkamista! Kaikkien osalta bileet eivät ikinä oikein kunnolla alkaneet väsymyksen takia, joten mentiin jo puolilta öin nukkumaan. Innokkaimmat kuitenkin jaksoivat aamuseiskaan asti...

Lauantai

Lauantaina oli sitten vuorossa saaren kiertely skoottereilla. Vähän jännitti lähteä, kun ilmotettiin, että mitään kypäriä ei sitten ole, mutta eipä se ongelmaksi koitunut. Lähdettiin söpön oppaan opastuksella ensin upealle Dream Beachille, missä osa porukasta kävi uimassa. Sitten jatkettiin mangrovemetsille, joiden huudeilla käytiin syömässä. Söpön oppaan pisteet laski tässä kohtaa aika paljon, sillä se vei meidät syömään paikkaan, missä saatiin odottaa ruokaa yli kaks tuntia! Joutu raflan pitäjät vissiin soittamaan koko suvun hätiin, ku paikalle pamahti yhtäkkiä noin 20 turistia. No tapit otsassa odoteltiin ja lopulta saatiin sitä murua rinnan alle ja päästiin katsomaan metsiä. Eipä niissäkään mitään kovin kummoista ollut, kun ei jokiajeluakaan jaksettu ottaa (siellä olis varmaa nähny vähän enemmän).

Osa porukasta lähti tässä kohtaa takas hotellille, mutta osa jatkoi vielä pikkusaarelle Nusa Ceninganille, missä on upea cliff jumping paikka! Saarelle piti mennä hieman epäilyttävää riippusiltaa pitkin, ja aika pelottavaa ääntä se pitikin, kun neljä skootteria kakspäällä huristeli sillä samaan aikaan. Hengissä kuitenkin selvittiin ja hyppypaikalle päästiin. Pojat ja Niina oli saman tien menossa hyppään korkeimmasta 12 metrin kohdasta, mutta itse jänistin, tosin samoin Soila (Soila tosin hyppäs ees 6 metristä, mitä en ite tehny) :D Sofie päätti ex temporee ottaa mun hypyn ja sinnehän se meni! Kun hypyt oli hypitty nii sopivasti alkoi sataa vettä, joten edessä oli märkä kotimatka. Hotelli lopulta löydettiin ja märkinä ja nälkäisinä lähettiin syömään ja sen jälkeen nukkumaan. Ei tainnut kenelläkään olla pileitä enää lauantaina.

Sunnuntai

Sunnuntaina koittikin sitten kotiinpaluu tuhdin aamiaisen jälkeen. Palasimme Sanurin satamaan päivällä ja kun muut lähti kotiin niin itse lähdin moikkaamaan parin päivän tauon jälkeen äippää ja iskää. Luulin jo tuntevani paikkoja sen verran, että kävelen satamasta niiden hotellille. No kätevästi kävelin väärään suuntaan varmaan 20 minuuttia, kunnes lopulta ihana paikallinen nainen antoi mulle skootterikyydin oikeeseen osotteeseen :D Tää täällä on kyl hienoo (ja välillä inhottavaakin), seikkailuihin joutuu tahtomattaankin ja yllättäen.

Sunnuntaina meno kuitenkin jatkui vielä Sofien synttäribileillä. Käytiin porukalla syömässä sushia ja ai että kun se oli hyvää! Kerran elämässäni oon aiemmin maistanu ja en tykänny ollenkaan. Onneks päätin maistaa uudestaan, koska täällä se oli niin hyvää! Tosin seuraavana päivänä pienessä darrassa se ei enää niin hyvältä maistunutkaan... Mutta tavattiin sunnuntaina pari kivaa aussipoikaa, jotka lupas näyttää meille paikkoja, jos innostutaan lähtemään Perthiin! Ja arvatkaa vaan, onko lentoja katteltu ku viimestä päivää...

Ylihuomenna!

Sitä enemmän sitä odottaa mitä lähemmäksi se tulee... Meinaan äiti ja isä tulee ylihuomenna! Varsinaista koti-ikävää ei reissulla oo ollu, mutta tässä äippää ja iskää odotellessa pieni sellainen on kyl meinannu iskee. Onneks siihen saa kohta lääkettä! Piti vaan hehkuttaa kuinka innoissani oon :) Lisäksi äitin ja isän mukana tulee laukullinen tuliaisia Suomesta, mm. ruisleipää ja salmiakkia! Harmi, ettei ne pysty tuomaan lunta, melkein ainoo asia mitä oikeesti kaipaa hiihtämisen ja ihmisten lisäksi. Mut ehkä siitäkin ehtii vielä nauttimaan vain koko loppuelämän ajan :)

Tuparit oli ja meni

Tuparit oli ja meni, ja hauskaa oli! Porukkaa oli reilu 30 (tuli päät ihan laskettuakin, kun yritettiin tilata koko lössille takseja, tosin loppujen lopuks huonolla menestyksellä). Kutsuttiin myös meijän mukava vuokraisäntä ja tulihan hän käymäänkin. Tarjottiin salmiakkia ja kirpeitä missäXiä. Otti yhden salmaikin suuhunsa ja toivotti hyvät illan jatkot ja lähti. =D Ei tainnu maistua.

Täältä poistuttiin ennen puolta yötä, kun ihmiset alko käymään melusemmaks. Siirryttiin beach partyihin, jotka oli hienoinen pettymys mm. kalliitten hintojen takia. Sieltä sitten taas vakkaripaikkaan Eikoniin ja suoraan tanssilattialle loppuillaks.

Ollaan kuultu useilta Balilla käyneiltä ja vanhoilta vaihtareilta tarinoita taskuvarkaista ja vähän osattu jo varautua, että jossain vaiheessa se tulee meijänkin eteen. Tässä nyt sitten tupareista palatessa yhdeltä meijän kämppikseltä vietiinkin kaikki. Suoraan meidän hiljasella kotikadulla. Kaks jannua ajo skoballa tytön takaa, leikkas huomaamatta käsilaukun hihnat poikki ja laukku oli jo tiessään. =/ Että tätä ikävyyttä lukuunottamatta ois menny tuparit hyvin.

Seuraavana päivänä kömmittiin muka krapuloissa ylös ja lähdettiin hiljalleen Soilan kanssa rantaan ”ottamaan aurinkoo”. Tarkotus oli vaan löhötä ja torkkua biitsissä, mutta arvatkaa vaan kestikö ees kahta minuuttia, kun kuunneltiin ja katottiin aaltoja niin päätös surffaamaaan lähdöstä oli tehty. En sitte ottanu mitään paitaakaan mukaan, joten bigineissä vaan aaltoihin. Se oli taas jo ihan omaa urheiluaan, kun saa keskittyä vaatteiden päällä pysymiseen samalla, kun pitäs ladallakin pysyy. No mutta, kaiken kaikkiaan mistään krapulasta ei ollu tietoakaan ja päivä muuttu hetkessä paremmaks, ja surffitki suju hyvin. :) (Paitsi Soilalla ei ollut koko ajan niin kivaa, kun välillä maisto oksennuksenkin suussaan aalloissa...) Ja saihan siinä aika hyvät rusketusrajatkin! :)

Kaikki muut villassa nukkuu vielä, vaikka ihmettelen kuinka ne saa nukuttua, kun tuossa naapurissa eli buddhatemppelissä on taas ollut messu koko aamun meneillään. Odottelen että joku herää ja lähetään taas aaltoihin! :) Kuulumisiin!

Surffihehkutusta vaan

Heibaa! Vähän päivitystä meijän tekemisistä taas. Koulussa ei taas tällä viikolla ollu mtn ihmeellistä. Kielten luennoilla piti vähän keskittyy, mutta muut luennot meni siinä taulua tuijotellessa. Se siitä, ei ketään kuitenkaan kiinnosta kuulla pelkästä koulusta. =D Ja salilla on taas käyty about joka päivä.

Hiket, eli meijän villa, on luokassa aina ekana odottamassa innolla koulupäivän alkua

Tiistaina olin taas surffaa, eikä siitä oikeen tullu mitään. Tuntu että veessä oli taas tavallista enemmän jätettä ja kakkaa, ja aallot meni ihan miten sattuu ja kun ei niitä oikeen vielä ees osaa lukee. Ja ihme virtaukset vei välillä jalat alta. Mutta kyllä sitä pääs siinä ylös aalloillekin ja tuli ihan mielettömän hyvä fiilis, kun ei reissun aikana ollu päässy ollenkaan laudalle. Vähän tuli pyörittyä kyl taas välillä pesupallona vaahdossa ja raahauduttua laudan mukana pohjan hiekoissa, mut hei alottelijoitahan täs vielä ollaan. =D

Mutta sittte tänään! Ei vitsi mikä fiilis. Mentiin ajoissa rannalle ja päivä vaikuttiki jo ihan täydelliseltä! Aallot oli meille ihan täydellisiä, aurinko paisto, ja meri oikee veti puoleensa! Sinne vaa ja melkeen joka kerta pääsee ylös! Ei sitä fiilistä pysty mitenkään sanoin ees kuvaamaan, mutta voitte kuvitella mielessänne kuinka hienoo on meloo merelle päin, aurinko paistaa, aaltojen kuohuntaa ja ketään muuta ei välillä näkyvissä. :) Sitte surffi menee niin hyvin ja oppii itekseen kokoajan jotain uutta. Adrenaliinia kropassa ja merivettä suussa. Se tässä onkin ehkä niin koukuttavaa, että haluaa kokoajan oppii lisää uutta.

Halusin tätä vaan tulla blogiin hehkuttaa. Että niinku on täällä vaihdossa sillee ihan mukavaa. Tommosia päiviä voisin viettää vaikka loppuelämäni, jos täältä sais töitä. :)

Voittaja!

Sitte välillä käy kyllä taas niitä, että pitää kokeilla eri lautaa ja saa siitä hittiä molempii lonkkiin... Välillä lentään nenälleen laudan yli. Sormenpäät kuluu pois niin ettei sormenjälkiä sais enää otettua. Naama palaa. Toissapäivänä hiekassa raastunut polvi kuluu uuestaan auki ja alkaa mätii.. Perusjuttuja, on tässä siis hyvät ja huonot puolensa. =D

Eiks ookki hienot rantakojun parin euron kukkashortsit?

Mutta huomenissa meillä on tuparit ja niistä sitten lisää myöhemmin.

Roadtrip 28.1.-2.2.

Ekalla lomaviikolla lähettiin kämppisten kanssa kiertämään Balia. Alunperin tarkoitus oli lähteä skoottereilla, mutta todettiin, että turvallisempi lähteä autolla. Maari ja Markus rohkeina kuitenkin päättivät ottaa skobat alle. Lauantaina 28.1. lähdettiin liikkeelle, Maari ja Markus lähtivät jo aikasemmin, ja mä, Mirka, Riina ja Soila iltapäivällä. Lotta ja Jonna tulivat sitten maanantaina perässä Ubudiin.

Ubud

Matkamme siis alkoi Ubudista, jonne matkasimme taksilla Seminyakista. Maari ja Markus odottelivat meitä jo siellä ja paikan päällä jakaannuimme etsimään majotusta. Päädyimme ottamaan ekaksi yöksi majotuksen aivan Monkey Forestin kupeesta. Lauantaina kävimme vain syömässä ja lähdimme tutustumaan paikkoihin, kunnes rankkasade ja ukkosmyrsky yllätti meidät ja oli pakko lähteä tarpomaan takaisin hotellille. Ite en oo ikinä ennen nähny tollasta ukkosmyrskyä, salamat valaisi taivaan ja jyrinä oli hirvee! Ja vettä tuli niin, että kadut lainehti sääriin asti. Ekana yönä Ubudissa tuli myös tutustuttua kovaäänisiiin gekkoihin ja sammakoihin, jotka ei meinannu antaa meidän nukkua. Ei uskoisi, että niin pienistä eläimistä tulee niin kova ääni.

Sunnuntaiaamuna suunnattiin aamupalan jälkeen Monkey Forestiin, jonka apinoita olimme jo hotellin pihoilla nähneet. Monkey Forestiin maksoi sisälle 20 000 rupiaa ja jo lippuluukulla eka apina hyökkäsi Markuksen kimppuun ja etti taskuista ruokaa. Vähän hirvitti, että mitähän tästä reissusta tulee. Apinoita oli paljon ja maisemat oli hienoja, vähän varuillaan sai olla, ettei apinat hyökänny päälle. Mirka yhden apinan hyökkäyksen saikin kokea. :D Markuskin muutti nopeasti mielensä apinoiden syöttämisen suhteen, kun näki kuinka apinat hyökkäsi banaaneja myyvän naisen kimppuun... Forest kierrettiin ympäri ämpäri ja sitten suunnattiin hotellille hakemaan kamat ja siirryttiin seuraavaan majotukseen vähän kauemmas Ubudin keskustasta. Saatiin majotus halvalla kun ängettiin kaikki kuus kahen hengen huoneeseen. Arpa ratkaisi, ketä neljä saivat nukkua lattialla ja ketkä kaksi onnekasta saivat hienon parisängyn.

Pienen lepäilyn ja miljoonan kamalan uimahyppykuvan jälkeen vuokrattiin hotellilta yks skootteri lisää ja lähdettiin ettimään Elephant Cave -nimistä temppeliä. Kakspäällä meneminen pienillä, jyrkillä ja mutkaisilla teillä oli aika pelottavaa välillä, mutta hengissä selvittiin ja Elephant Cavekin löytyi. Sisään maksoi 15 000 rupiaa ja saatiin tyylikkäät sarongit lainaan, koska temppeleissä täytyy olla sopivat vaatteet. Itse Elephant Cave ei kovin kummoinen ollut, mutta sieltä päädyttiin ja vähän eksyttiin vahingossa viidakkoon. Lähdettiin vaan seuraamaan jotain polkua ja yhtäkkiä huomattiin olevamme keskellä viidakkoo, eikä muita ihmisiä näy missään. Aika hauska ja hikinen kokemus oli, ja maisemat jälleen kerran upeat, kun alhaalla virtasi joki ja kasvillisuutta oli vaikka minkämoista. Lopulta löydettiin viidakosta johonkin pieneen kylään, missä kysyttiin paikalliselta vitsikkäältä pojalta neuvoa pois. Löydettiin siis takasin Elephant Cavelle ja lähdettiin jatkamaan matkaa ja metsästämään syömistä. Sunnuntai-iltana mentiinkin aikaisin nukkumaan ja maanantaina jatkettiin matkaa seuraavaan etappiin.

Ubudista Lake Baturille

Ubudista tingattiin itsellemme kyyti Lake Baturille. Saatiin tosi kiva kuski, joka vei meitä tosi hienoihin paikkoihin matkan varrella. Ekaks pysähdyttiin ihailemaan Rice Terraceja, jotka oli kyl mielettömät! Siitä sitten jatkettiin Kopi Plantationille, missä saimme nähä, kuinka sitä kuuluisaa maailman kalleinta kahvia valmistetaan. Sivettikissoille syötetään kahvipapuja, jotka ne sitten ulostaa ja ulostetut pavut kerätään ja pitkän prosessin jälkeen niistä tulee kahvia. Päästiin kyseistä kahvia maistamaankin ja oli kyllä parempaa kuin tavallinen kahvi. Ja ollaanpahan nyt sitten juotu kissankakkaa. Saatiin maistella myös muita herkullisia kahveja ja teitä. Oli kyllä herkullisia! Ja maistettiin myös ehkä maailman herkullisinta suklaata, jota oli myös pakko ostaa mukaan, vaikka levy maksoi 95 000 rupiaa (reilu 8 euroa). Mutta oli se vaan hyvää, ja 100% suklaapapua.

Rice Terracien ja Kopi Plantationin jälkeen oltiin kaikki ihan huumassa upeista maisemista ja herkullisista mauista. Matka kuitenkin jatkui kohti temppeli Gunung Kawia. Saatiin kävellä joku 200 rappusta ensin alas, sitten alkoi satamaan ja märkinä saatiin kävellä rappuset takas ylös. Temppeli oli kyllä ihan hieno ja muita turisteja ei juurikaan näkynyt. Meidän kuski ois vieny meidät vielä toiseenkin temppeliin, mutta todettiin, että ollaan nähty tarpeeks temppeleitä ja jatkettiin suoraan Lake Baturille.

Lake Batur

Maari ja Markus oli jo saapunu ennen meitä Lake Baturille ja hankkineet majotuksenkin valmiiksi. Lake Batur oli aika mystinen paikka ja mystisemmän siitä teki viileä ja pilvinen sää, se että muita turisteja ei näkynyt ja kadut oli muutenkin aika tyhjät. Alettiin kyselemään opasta Mount Baturin kiipeämisreissulle tiistaiaamuksi. Saatiin peräämme hieman hämärän ja epäilyttävän näkönen tyyppi, joka vaan seuraili meitä ja yritti saada meitä ostamaan vuorireissun itseltään. Sen verran pelottavan olonen jamppa oli, että otettiin hotellilta kyydit ja oppaat reissulle.

Tiistaiaamuyöllä oli sitten herätys 3.30 ja pienen aamupalan jälkeen lähdettiin autolla Mount Baturin lähistölle, josta patikointi sitten saattoi alkaa. Voin kertoa, että varvassandaaleissa ei kannata lähteä vuoria valloittamaan, on meinaan aika pitkä ja kivinen tie. Saatiin kaks opasta meille kaikille kaheksalle ja joka toiselle taskulampun, koska oli ihan pilkkopimeetä. Sitten vaan lähettiin kävelemään. Aika pitkään käveltiin ihan tasasella maalla ja ehdinkin jo nuolasta, että näinkö helppoa maasto on. No, kun vuori lähestyi niin tietty myös polku kapeni ja jyrkkeni ja muuttui kivisemmäksi. Innoikkammat (ja parempikuntosemmat) lähti keulimaan toisen oppaan kanssa ja me toiset edettiin vähän hitaammin toisen oppaan kanssa. Ikinä ei oo korkeenpaikan kammoo ollut, mutta tuolla se ei ollut kaukana, ettei olis iskeny. Olin kiitollinen siitä, että oli pimeetä, nii ei nähny kuinka jyrkkiä pudotuksia ympärillä on. Tuntu, että välillä mentiin ihan pystysuoraa seinämää pitkin. Väsyneinä ja hikisinä kuitenkin päästiin huipulle vähän ennen kuutta. Hyvin ehdittiin siis ennen auringonnousua, mikä ei kyllä valitettavasti ollu kummonen noin pilvisellä säällä. Mutta maisemat oli silti upeet! Oppaat kokkaili meille banaanileivät ja munat ja syötyämme lähettiin painamaan alaspäin. Aluks meinas vähän jännittää, miten päästään hengissä alas, mutta ei se ollutkaan nii kauheeta, itseasiassa paljon rennompaa kun ylös meneminen. Sandaalit vaan meinas välillä vähän lipsua ja lopulta toinen mun sandaaleista hajos... Hetken aikaa kävelin ilman kenkää, kunnes ihana oppaamme tarjos oman lenkkarinsa mulle, pikkasen hävetti... No, kaikki päästiin kuitenkin alas turvassa ja oltiin jälleen kerran huumassa upeesta reissusta.

Oltiin takas hotellilla kasin jälkeen ja osa meni suoraan nukkumaan ja osa aamupalalle. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen suurin osa meistä lähti läheiseen Trunyanin kylään, missä ihmiset ei hautaa kuolleita ollenkaan, vaan ne viedään veneellä kylästä vähän matkaa eteenpäin ja laitetaan ison puun alle pieniin kotamaisiin häkkeihin. Taru kertoo, että puussa on jotain, mikä estää ruumiita haisemasta. Ja ei siellä kyllä haissutkaan. Pääkalloja oli laitettu hienosti riviin ja parit ruumiitkin nähtiin. Kuulostaa ehkä karmivalta, mutta paikka oli jotenkin tosi rauhallinen ja ihanalla paikalla. Ei yhtään hullumpi tapa. Lonely Planet -opaskirja neuvoi useasti olemaan menemättä kylään (mikä tietty herätti meidän kiinnostusta entisestään), mutta ei ymmärretty miks. Paikka oli pieni ja rauhallinen 500 asukkaan kyläpahanen, ja ihmiset yhtä mukavia ja iloisia kuin kaikkialla muuallakin. Pahin pelko oli tietty se, että kyläläiset ei siedä turisteja ollenkaan, mutta onneksi niin ei ollut. Ennen kylään pääsi vain veneellä, mutta nyt sinne on menny myös tie noin viiden vuoden ajan. Varmaan on kyläläistenkin elämä muuttunut aika paljon, kun eivät tien tulon jälkeen ole olleet enää niin eristyksissä.

Lovina Beach

Baturilta jatkettiin sitten Lovinaan tiistai-iltapäivällä. Matka oli aika mielenkiintonen, koska piti mennä pieniä ja mutkasia vuoristoteitä. Välillä oli niin sumustakin, ettei nähny monta metriä eteenpäin. Turvallisesti kuitenkin päästiin Lovinaan ja majotuttiin Padang Lovina -nimiseen hotelliin. Lovinassa lähinnä hengailtiin ja osa innostui vähän juhlimaankin tiistai-iltana. Maari, Markus, Jonna ja mä innostuttiin lähtemään keskiviikkoaamuna sukeltamaan, joten illalla ei voinut humputella. Kaheksalta aamulla tuli kyyti hakemaan meitä hotellilta ja ensin mentiin sukellusfirman toimistolle hakemaan sukelluskamat meille. Kun kaikki pelit ja vehkeet oli saatu, matka alkoi kohti kansallispuistoa. Lovinasta ajettiin noin tunti ensin rantaa pitkin ja sitten veneellä vielä puolisen tuntia sukelluspaikalle kansallispuiston kupeeseen. Meidän veneessä oli vain me neljä menossa sukeltamaan, sekä ranskalainen pariskunta, jotka meni snorklaamaan. Ja tietty meidän kiva sukellusope. Pelipaikalle kun päästiin, niin mehän oltiin heti innokkaana laittamassa jo kamoja niskaan, kun ope vähän rauhotteli ja sano, että käydään eka teoriaa läpi :D No eipä siinä teoriassa kauaa kestänyt, vähän kuivaharjoteltiin hengittämistä ja putsattiin kamat. Sekä käytiin erilaisia käsimerkkejä läpi, mitä sitten veden alla käytettiin. Siitä sitten vuorotellen kamat niskaan ja selkä edellä veteen. Yllättäen meinasin aluks olla vähän paniikissa kun ei hengittäminen sujunut ja kysyin kaikki maailman tyhmät kysymykset (mm. onko nää kuplat normaaleja, open vastaus: joo, se on sun uloshengitysilmaa :D). Hetki kun harjoteltiin niin hengittäminen alkoi veden alla sujumaan (yllättävän vaikeeta, koska automaattisesti alkaa pidättää hengitystä, vaikka suun kautta pitäis hengittää). Eka sukellus oli aika lyhyt ja harjottelua, ja sen jälkeen ajettiin rantaan, vähän aikaa chillailtiin ja sitten lähettiin toisen kerran sukeltamaan. Ekalla kerralla käytiin noin kuudessa metrissä, ja tokalla kerralla päästiin melkein kymmeneen metriin. Ja että oliko siistiä!? Alussa meni taas aikansa, että tottui hengittämiseen ja tekniikkaan, mutta sitten kun näin ne korallit ja kalat! Kyllä unohtu kaikki muu ympäriltä ja hengittäminen tuli ihan refleksinä taas. Vesi oli aika sameeta sadekauden takia, joten aina piti vilkuilla, että missäs se ope menee, ettei hukkaa sitä. Mutta oli kyllä niin upeet näkymät. Ja aika meni yllättäen kuin siivillä, joten pian pitikin nousta takas pintaan. Olin niin huumassa! Pakko varmaan lähteä suorittamaan sitä sukelluskorttia... Tekis jos mieli päästä uudestaan veden alle! Ja kuka uskoisi, että sukeltaessakin palaa, jäi muuten tyylikkäät rajat lyhythihaisesta ja -lahkeisesta märkäpuvusta :D

Päästiin takaisin Lovinaan noin neljän aikaan iltapäivällä ja soitettiin koko porukka taas kasaan. Muut olivat lähinnä krapuloineet ja hengailleet Lovinassa. Loppuilta sitten syötiin ja juotiin ja hengailtiin, ja mentiin väsyneinä nukkumaan. Torstaina lähtikin sitten kyyti aamupäivällä kohti kotia. Poikettiin vielä Holy Springin ja Waterfallin kautta. Holy Spring oli täynnä paikallisia (torstai oli lomapäivä), joten ei menty uimaan. Vesiputouksella oli rauhallisempaa ja oli tosi upean näköistä. Sitten jatkettiin matkaa vuoristoja pitkin, ja voi että niitä maisemia taas kerran! Käytiin tosi korkealla ja tiet oli taas kerran mutkasia ja jyrkkiä. Ja ruuhka oli aika kova, koska torstai oli tosiaan vapaapäivä paikallisilla. Lopulta noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen päästiin takas kotiin, väsyneinä mutta onnellisina.

Oli kyllä mahtava reissu ja saatiin hyviä ideoita, mihin kaikkialle tänne tulevia vieraita vois viedä. :) Nyt vietetään varmaan aika rauhallinen viikonloppu ja maanantaina pitää palata koulun penkille ja alkuviikosta pitäisi lähteä ostamaan ja tinkimään indonesiaksi itsellemme balilaiset puvut, saa nähä miten käy.... :D

Lisätään kuvakansioon lisää reissukuvia kunhan tää netti toimii kerrallaan niin kauan, että se on mahdollista...