Meijän piha! |
Jee päästiin tiistaina muuttamaan omaan villaan! Meitä asuu
nyt sitten yhdeksän suomalaista, 7 tyttöö ja 2 poikaa, saman katon alla. Villa
on 2-kerroksinen ja makkareita löytyy neljä, kylppäreitä kolme ja pihalla on tietenkin
uima-allas! Pihalla on myös lököilypatio, jonka alla uiskentelee karppeja ja
kultakaloja. Oleskelu-/ruokailutila on tosi avara ja keittiökin mukavan
kokonen. Villa sijaitsee Seminyakilla hyvällä paikalla, eli kaikin puolin
loistava löytö! Hintaan kuuluu luonnollisesti taloudenhoitaja, eli siivous kahdesti viikossa, lakanoiden vaihto, uima-altaan pesu, tiskaus, pyykin kuskaukset pesulaan... Lisättiin myös kuvakansioon (osote oikeessa sivupalkissa) lisää kuvia, ja siellä on myös enemmän kuvia villasta.
Meijän huone |
Kämppiksiä keittiössä |
Pari päivää ollaan vähän kierrelty ja tutustuttu paikkoihin,
ja tietysti käytiin ostamassa paikalliset liittymät eli vanhoihin Suomen
numeroihin on enää turha soitella, ne on käytössä taas sitten kesällä. Feisbuukista
löytyy molempien profiilisivuilta numerot. Ja huomatkaaha että soittaminen ja
tekstaaminen tapahtuu eri numeroihin. Soittaminen on Suomesta päin tosi paljon
halvempaa, eli vaan alle 10 senttiä minuutti.
Yliopistolta |
Eilen alkoi koulu ensimmäisellä orientaatiopäivällä, josta
myöhästyttiin tyylikkäästi puoli tuntia kauheen ruuhkan takia. Oltiin luettu,
että matka koululle kestää noin 20 minuuttia, mutta pienen taksisähläyksen ja
ruuhkan takia matka kesti jonkun tunnin. No parempi myöhään kuin ei
milloinkaan. Oltiin aika yllättyneitä, kuinka vähän AE-vaihtareita täällä on,
vaan reilu 40, vaikka syksyllä oli ollut ilmeisesti yli sata. Suurin osa on
suomalaisia, mutta joukosta löytyy myös mm. pari jenkkiä, pari ruotsalaista ja
pari saksalaista. Täytyy siis alkaa tutustua muunkin maalaisiin, ettei ihan
suomen puhumiseks mee koko reissu. Muuta kautta vaihtoon samaiseen yliopistoon
tulee vielä joku melkeen tuhat norjalaisia ja saksalaisia. Orientaatiopäivässä
kerrottiin lähinnä yliopistosta ja oli muutama perinteinen tanssiesitys, jotka
missattiin aikalailla.
Sää täällä on ollut aika vaihteleva, sunnuntaina ja
maanantaina sato vettä suurimman osan ajasta. Sen takia tiistain selkeä sää
yllättikin ja onnistuin palamaan aika pahasti. Illalla kuitenkin satoi taas...
Aika epävakaista siis koko ajan, mutta kyllä auringostakin ollaan välillä päästy
nauttimaan.
Käytiin me rannallakin. Sään takia aaltojen mukana huuhtoutuu rantaan ikävän paljon roskaa. |
Tänään oli toinen orientaatiopäivä, joka sisälsi infoa
trooppisista taudeista ja meidän opiskelusta. Saatiin lukkarit ja iloiseksi
yllätykseksi selvis, että meillä onkin kaksi viikon pituista lomaa! Lääkärisetä
sai kaikki aika vainoharhasiks kertomalla eri taudeista ja osa päättikin ottaa
vielä rabiesrokotteen täällä. Lopuksi meille tuli täti kertomaan Seeds of Hope
-nimisestä orpokodista ja päivän päätteeksi lähettiin vierailemaan orpokodilla.
Asia Exchange harrastaa hyväntekeväisyyttä ja yhteistyötä
orpokodin kanssa ja myös meidät vaihtarit otetaan mukaan touhuun, mikä on tosi
hienoa. Ja meistä meneekin kyseiselle orpokodille lahjoitussumma, mikä riippuu
aina kunkin lukukauden vaihtareiden määrästä. Tänä keväänä summa on 1200
dollaria, ja ne meinaa käyttää sen uuteen koulubussiin, mikä kyllä tulee
tarpeen, meidät kun kyydittiin niiden nykysillä busseilla... Vierailu
orpokodissa oli tosi ihana! Siellä on 72 lasta ja vaan muutama aikuinen ja on
ihan käsittämätöntä kuinka hyväkäytöksisiä ja kilttejä lapset on! En tajua, miten
muutama aikuinen pitää kurissa tommosen lapsilauman. Lapsia oli ihan
1-vuotiaasta 20-vuotiaaseen ja kaikki vaikutti niin onnelliselta, että tuli
ittellekin jotenkin tosi hyvä fiilis. Lapset oli tehny meille myös hienon
musiikkiesityksen meille hieman oudoilla soittimilla. Mutta oli kyllä upeen
kuulosta! Halutaan kyllä niin mennä vielä vierailemaan uudestaan siellä. Pari
tyttöö halus vielä meidän sähköpostiosotteet ennen ku lähettiin, katotaan
tuleeko jotai viestiä. :)
Orpokodin tytöt soittaa soittimiaan |
Huomenna onkin sitten vapaapäivä ja meidän pitää mennä äänestämään
pressanvaaleja varten! Luultiin, että pitää matkustaa Jakartalle asti
suurlähetystöön, mutta viisammat kämppikset osasivat kertoa, että Balilta
löytyy Suomen kunniakonsulaatti, missä pystyy myös äänestämään. Sinne siis. Lauantaina
meillä on Ice Breaking Party, eli mennään vaihtariporukalla istumaan vähän
rennommissa merkeissä iltaa, luvassa mm. drinking games with prizes... Ens
viikolla alkaa sitten "oikea opiskelu".
Meidän villassa on tosi hidas ja katkeileva netti, joten
blogin kirjottaminen ja kuvien lisääminen on vähän jäänyt. Mutta päivitetään
molempia aina kun mahdollista.
Niin ja päästiin paikallisiin uutisiinkin. =D http://www.youtube.com/watch?v=yoptx9uKHsg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti