Lombok

Kävin tosiaan Tinden ja Spongebobin kanssa Lombokilla. Lombok on Balin itäpuolella sijaitseva seuraava iso saari, josta sanotaan että se on vähän kuin Bali noin parikymmentä vuotta sitten turismin suhteen. Turisteja ja muita länkkäreitä ei tosiaan näkynyt matkan varrella kuin kourallinen, mutta turistikausi taiskin olla alkamassa Lombokilla vasta heinäkuussa.

Keskiviikko

Lähettiin matkaan aamukuuden aikaan. Public ferry lähti Balilta Padang Baista, jonne oli meiltä reilu tunnin ajomatka. Noita lauttoja kulkee saarien välillä 24h noin tunnin välein, joten kauheen kauaa ei tarttenu lauttaa odotella. Lautta maksoi kahdelta ihmiseltä ja yhestä skobasta yhteensä hurjat 100 000 rupiaa, eli noin 8€. Lauttamatka oli mitä ihanteellisin; lököiltiin ainoina matkaajina kannella auringon noustessa, eikä menomatka ollut keinuvaa sorttia. Yöllä kun unet oli jäänyt vähiin, niin 4-5h lauttamatkan ajan pystykin nukkumaan kannella mukavasti. Lombokille olis päässyt muillakin tavoin, lentämällä tai speedboatilla, mutta voin kyllä suositella lauttaa, jos lähtee reissuun omalla skootterilla, pienellä budjetilla ja ilman kiirettä.

Ei hirveesti kukaan häirinny lauttamatkan aikana

Tosin Balilla kun on tottunut puolipilviseen säähän ja siihen ettei aurinko oo polttanu enää pitkään aikaan, laivamatkan ja muutenkin koko reissun aikana aurinko pääsi yllättämään. Heti lautan kannella nukkumisen jälkeen huomaskin, että naama alko muuttumaan iltaa kohden yhä pinkimmäks ja reisiin jäi tosi makeet shortsijunttirajat. Ei ois uskonu että se on sama aurinko, joka näillä viereisillä saarilla paistaa, niin paljon enemmän iho otti nokkiinsa tän reissun aikana.

Satamasta ajettiin rontti tunti Senggigin kylään, jossa syötiin ja majotuttiin bungalowiin. Majotuksen sai myös aika halvalla, 100 000 yöltä per naama. Otetiin pikkasen lepiä ja käytiin vaan katsastamassa kylää iltasella.

Torstai

Lähettiin ajamaan aikasella pohjoista päin. Maisemareitti kulki rantaa pitkin, ja matkan varrella pysähdyttiin käymään ensimmäisellä, pienemmällä vesiputouksella (en nyt millään muista putouksen nimeä). Tämän jälkeen ajomatkaa oli vielä useampi tunti kunnes päädyttiin niin pitkälle ylös Rinjani-tulivuoren rinnettä kuin ajamalla pääsi, Senaru-kylään noin 600m korkeuteen. Vuoren rinteellä käytiin katsomassa vielä makeempi vesiputous, 50m korkea Air Terjun Sindang Gila, “Slightly Crazy Waterfalls”. Putoukselle oli noin 20 minsan kävelymatka, ja vaikka meitä väsytti ja kävely kuumudessa oli hieman tuskaista, oli vesiputouksen näkeminen sen arvoista. Netissä ja turistioppaissa luki ihme juttuja vesiputouksesta, että sinne pitää maksaa 50 000 rupiaa ja on pakko ottaa opas mukaan, ja että putouksella on likaista ja porukka on agressiivista turisteja kohtaan. Me ei maksettu käynnistä mitään ja suoraa polkua pitkin kuka vaan osaa kävellä ilman opasta. Putouksella ei meidän lisäksi ollut edes kuin muutamia paikallisia teinipoikia ottamassa kuvia, eikä kukaan tullut meitä häiritsemään.

Air Terjun Sindang Gila

Itse vuorelle ei tällä kertaa lähetty kiipeämään; trekkaamiseen ois pitänyt varata ainakin yksi yö lisää, eikä oikestaan aikaisempien kokemusten jälkeen (Mount Batur) ois voinu kyllä kauheeti kiinnostaakaan lähteä rehkimään ohuessa vuori-ilmassa. Korkeutta tulivuorella oli 3726m, ja se onkin Indonesian toiseksi korkein tulivuori. Viimeiset laavahönkäyksensä se on päästänyt keväällä 2010.

Päivän päätteeksi ajettiin takaisin Senggigiin, ja täytyy sanoa että vaikka istuinkin skoballa vain kyytiläisenä, ajomatka oli tosi raskas. Hartiat ja takapuoli huus hoosiannaa, eikä iltasella ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin mennä kokovartalohierontaan.

Maisemat oli rantaa ja vuoria toinen toisensa jälkeen

Perjantai

Viimenen päivä otettiin chillisti. Syötiin aamupalat ja otettiin arskaa omalla pikku rannan pätkällä hotlan edessä. Kahen jälkeen lähettiin ajamaan takaisin Lembarin satamaan, ja otettiin lautta kohti Balia. Tää lauttamatka ei sitten ollutkaan niin mukava kuin menomatka; lautta keinu swellissä puolelta toiselle ja porukka laattaili pitkin lauttaa, osa kannelta mereen, toiset suoraan lautan lattialle.

Satamasta lähettiin ajamaan pimeellä takaisin Seminyakkia päin, mutta eiköhän Sanurin kohdalla tavattu rakkaat ystävämme korruptoituneet poliisit. Risteyksessä nähtiin jo kuinka jätkät tarttu kypäriin ja otti skobat alle, ja kohtahan ne meidät pysäytti. Keskustelu poliisisetien kanssa meni suurinpiirtein saman kaavan mukaan kuin länkkäreillä aina:

”Ei tehty mitään väärää. Ollaan opiskelijoita, eikä meillä ole rahaa.”

”Ei kiinnosta. Maksakaa.”

”Mutta meillä ei ole rahaa.”

”Vaihtoehdot: viedään teidän skoba asemalle, viedään teidän rekisteriote, maksatte isot sakot... Tai annatte meille 100 000 rupiaa nyt.”

Kaivoin lompakon esille ja annettii jäljellä olevat 39 000 rupiaa (3€) sedälle. Näytin vielä tyhjää lompakkoa, että ei oikeesti oo enempää rahaa jäljellä, ja niin ne päästi meidät lähtemään. Näin taas meni rahat poliisin omaan taskuun ja seuraavassa risteyksessä nähtiinkin, kun setä oli kioskilla lataamassa saldoa puhelimeen meidän antamilla rahoilla.

Lopputuloksena reissusta niskat jumittu kolmen päivän aikana ajamisesta ja repun painosta yhteen asentoon, mutta maisemat, rannat, vesiputoukset ja muut kokemukset olivat aivan huippua. Tekiskin mieli lähteä joskus uudestaan samaiseen paikkaan reissuun, nähdä Etelä-Lombok ja muita ympäröiviä saaria. Maybe next time...

Siellä se Bali häämöttää horisontissa

Vielä on viikko jäljellä Balilla. Paluu Suomeen on pelottavan lähellä puolen vuoden reissaamisen jälkeen.